keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Eilinen duathlon

Eilen taas kisattiin leikkimielisesti... NOT! Ohjelmassa oli tri-seuran keväinen duathlon-kisa, jossa kisailtiin 4km + 20km + 4km (juoksu-pyörä-juoksu) matkalla. Leikki oli ainakin minulta kaukana, harrastan sitä lähinnä pikkuneitimme kanssa. Kilpailupaikalle illansuussa saapuessani oli siellä jo täysi kuhina päällä,  hiilikuitu- ja alumiinihäkkyröitä oli lähtökuopissa niin paljon, että Cervélolle piti suorastaan etsiä "parkkiruutua". 60 osallistujaa oli starttaamassa matkaan.
Juoksureittinä oli edestakainen 2km matka. Lähdin reippaasti liikkeelle ja 4km taittui ajassa 15:50, eli yli kolmen tonnin Coopervauhtia. Hyvä näin. Pyörä lähti jostakin syystä tahmeasti liikkeelle ja minut ohitti 4-5 kuskia heti ensimmäisen 10km kierroksen alussa. Pikkuhiljaa pitkän matkan miehen diesel käynnistyi ja kuittasin ohitukset toisella kierroksella. Pyöräilyajaksi vaihtoineen tuli 34:19 (vaihdot yht n. 2,5min). Eli varsinaiseksi ajoajaksi noin 32min/20km, josta keskinopeudeksi tuli 37,5km/h.
Toisessa juoksussa sain mukavasti Pimppikseltä vetoa-apua ja vaikka juoksu tässä vaiheessa palleakramppeineen olikin jo täyttä kärsimystä, taittui matka edelleen siten, että 3km kohdalla olisi jaettu Intistä päivä lomaa. Vauhti hidastui ensimmäisestä juoksusta vain 5 sekuntia, kakkosjuoksun ajaksi tuli 15:55. Loppuajaksi tuli 1:06:06, jolla heltisi oman sarjan neljäs sija ja koko kilpailun seitsemäs.
Tyytyväinen täytyy olla, vaikka kyllä pyöräilyn tahmea startti vähän ihmetytti. Koutsin mukaan nyt onkin aika ryhtyä trimmaamaan pyöräkuntoa todelliseen iskuun.

Tuli mieleen, että duathlon on todellakin minun lajini. Heikko kohtani uinti on jätetty pois ja jäljellä ovat vain tasavahvat juoksu ja pyörä. Jos matkoja vielä kasvatettaisiin, olisin kilpailuissa varmasti kuin kotonani. No joo, ei tässä triathlonia olla kuoppaamassa, uinnin kanssa on tehty duunia ja eiköhän sen suoritustaso saada lopulta nostetuksi samaan luokkaan duathlon-lajien kanssa.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Ruokapäiväkirja

Olen aina karttanut kaikkia ruokaan liittyviä uusia ideologioita, koulukuntia ja yleistä hörhöilyä kuin ruttoa. Vihasin light-tuotteita heti niiden olemassaolosta kuultuani, miksi joku söisi kaksi siivua pahaa juustoa, kun voi syödä  kaksi (tai edes yhden) hyvää. Onneksi light-pelleily on jo saattohoidossa, mutta tilalle tulee aina jotakin utta. Karppaukset, paleodieetit, superfoodit: ei vaan kiinnosta enkä halua osallistua tähän keskusteluun, jota tuntuvat ylläpitävän puuttuvan tietämyksensä agressiivisuudella korvaavat kiihkoilijat. Nykyäänhän on arkipäivää saada tappouhkauksia, jos lausuu julkisesti väärän mielipiteen jostakin dieetistä, riippumatta mielipiteen takana olevasta tieteellisestä todistusvoimasta. En halua osallistua tähän keskusteluun, koska olen täysin sinut oman ruokailuni kanssa, mutta en millään tavalla usko sen ylivertaisuuteen.

Uskon perusraaka-aineista tehtyyn monipuoliseen ruokaan, jossa pitää paljon energiaa ja proteeinia, riittävästi rasvaa, d-vitamiinia jne. Kasviksien ja marjojen syömisestä tulee hyvä olo, siksi syön niitä. Pihvi maistuu toki paremmalta. Juon järkyttävät määrät maitoa. Vettä pitää juoda janoon, moni neuvoo. Mutta mistä silloin saan ne päivittäiset proteiinit ja puuttuvat kalorit, jotka maidon muodossa solahtavat helposti kurkusta alas? Onnekseni vihaan leivonnaisia ja makeisia, se tekee ruokavaliosta paljon paremman näköisen ainakin paperilla:) Se valitettavasti kompensoituu hirmuisella roskaruokahimolla, joka on oikeastaan ainoa osa-alue ruokavaliossani, jossa joudun noudattamaan itsehillintää. Urheiluravinteitakin käytän, vaikka tiedän että kotiruoka ajaisi saman asian (kuten paremmin tietävät jaksavat aina muistuttaa). Perunamuussia on vaan niin hiton hankala lapioida satulalaukusta suuhun ajon aikana. 
Lyhyesti sanottuna filosofiani on syödä lyhyillä ateriaväleillä paljon monipuolista ruokaa siten, että jaksaa treenata ja paino pysyy vakiona. Aktiivinen kuntourheilu ja painohallintayritykset ovat tie turmioon, maailma on täynnä surullisia esimerkkejä kilpaurheilija-laihduttajista. 

Mutta mitä oikeastaan syön? Kaikenlaista varmaan... Päätin ottaa selvää ja pidin ensimmäistä kertaa elämässäni ruokapäiväkirjaa. Kokonaisen viikon! Ja toisin kuin Rahi-poika, en aivan pärjännyt yhdellä kulhollisella riisiä. Merkitsin ylös kaikki syömäni ja juomani ravinnon vettä lukuunottamatta, annoskoot arvioin varsin summittaisesti. Merkitsin myös päivittäiset hyötyliikuntajaksot ja treenit kalenteriin ruokailun lomaan. Annoskoko on lähtökohtaisesti suuri ja olen kuvannut ne hyvin yksinkertaisesti. En suosittele kenenkään ottamaan mallia ja otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia. Tappouhkauksia en julkaise.



Viikon paras annos:)


Maanantai

Aamiainen:
3 siivua sekaleipää, margariini
3dl tuoremehua
3dl rasvatonta maitoa
3tl kaakaota

Työmatka pyörällä 7,5km

2dl maitokahvi

Lounas:
Kalakatkakastike, riisi, iso annos
Runsas salaatti pähkinöillä ja lohella, kastike
1 ruispala, margariini
3dl maitoa
1,5dl rasvatonta piimää
2dl mansikkakiisseliä

Maitokahvi

Maitokahvi + kakun pala

Työmatka pyörällä 6km
Uinti 1h
Kotimatka 4,5km

2dl Gainomax

Päivällinen
2 lautasellista kerma-tomaatti-katkarapu-parmesan-pastaa
5dl maitoa
Pieni marjaleivos
2dl tuoremehua


Tiistai

Aamiainen:
3 siivua sekaleipää, margariini, kinkku
3dl tuoremehua
3dl maitoa
3tl kaakaota

Työmatka pyörällä 7,5km


Maitokahvi


Lounas:

3 perunaa, 3 jauhelihapihviä, tsatsikikastike
Salaatti pähkinöillä, kastike
1 siivu sekaleipää, margariini
3dl maitoa
1,5dl piimää
Mangorahka

Sekamehu 1,5dl


Gainomax



Työmatka pyörällä 6km
Uinti 1h 40min
Kotimatka 4,5km

Smoothie 7dl (
maitoa, rahkaa, marjoja+mansikoita, sokeria)

2 avokadoa, 1rkl oliiviöljyä

2dl tuoremehua

Päivällinen:

Lohkoperunoita 
3 raakamakkaraa (kypsänä...) 
Parsaa
Kermaviilikastiketta ja parmesania
6dl maitoa


Keskiviikko



Aamiainen:
2 ruispalaa, margariini, kinkku
250g rahka + 1tl sokeria
3dl tuoremehua
3dl maitoa
3tl kaakaota

Työmatka pyörällä 7,5km


Maitokahvi


Lounas:

Perunamuusi
Uunikalaa
Salaatti pähkinöillä
Sämpylä ja margariini
Appelsiinin ja meloni paloja
3dl maitoa
1,5dl piimää

Maitokahvi


Työmatka pyörällä 7,5km


Smoothie (7dl) (
Rahka, maito, jugurtti, mustikoita, sokeria)

Juoksu 2h


2dl maitoa

2dl tuoremehua

Päivällinen:

4 vehnätortillaa (jauheliha, quacamole, tomaatti, kurkku, salaatti, kermaviili, salsa)
2dl maitoa


Torstai



Aamiainen:
2 ruispalaa, margariini, kinkku
250g rahka + 1tl sokeria
3dl tuoremehua
3dl maitoa
3tl kaakaota

Työmatka pyörällä 2km


Maitokahvi


Lounas:

Uunilohi, 4 perunaa
Kermaviilikastike
Salaattiannos
1 sekaleipäsiivu, margariini
3dl maitoa
1,5dl piimää

Maitokahvi


Salitreeni 1h


Gainomax


Työmatka pyörällä 2km


Maitokahvi


3dl maitoa

Smoothie 5dl (maito, vanilijarahka, jugurtti, mustikoita)


Päivällinen:

Uunisiikaa, pähkinäriisiä
Red curry-vihanneksia
5dl maitoa


Perjantai


Aamiainen:
4 siivua tummaa limppua, margariini, juusto
250g rahka + 1tl sokeria
3dl tuoremehua
3dl maitoa
3tl kaakaota

Työmatka pyörällä 2km


Maitokahvi


Lounas:

Kalakastike, riisiä
Salaattiannos
Sämpylä, margariini
3dl maitoa
1,5dl piimää
Mangokiisseli

Uimahallille pyörällä 4km

Uinti 1h 40min

Gainomax 


Kotiin pyörällä 4km


Maitokahvi


Smoothie 5dl (maito, jugurtti, vanilijarahka, kiiwi, sokeri)


2 olutta


Päivällinen:

Parsaa, parmesaania ja parmankinkkua
1 lasi valkoviiniä
Ankanrintaa
Lohkoperunoita
Sherrykastike
Vanilijavaahto ja marjoja


Lauantai:

Aamiainen

Paistettu muna
3 pekonia
2 siivua sekaleipää, margariini, juusto
2 siivua limppua, margariini, juusto
Hedelmäsalaatti
2dl tuoremehua
3dl maitoa
3tl kaakaota
Maitokahvi

Pyöräily 3h

1,5l laimeaa urheilujuomaa


Lounas:

Tuorepastaa, salamia, parmesania, tomaattia, kermaa
4dl maitoa

2dl tuoremehua


Päivällinen*

8 keittiön tervehdystä
Kasvis-mozzarellasalaatti
Siikaa eri muodoissa
Possua ja kampasimpukkaa
Karitsaa ja purjoa
Jäätelöä ja raparperia
5 lasia viiniä


Sunnuntai


Aamiainen:
Startmysliä ja maitoa
2dl Tuoremehua
3dl maitoa
3tl kaakaota
Maitokahvi

Lounas:
Parsapasta, parmankinkkua ja parmesaania
4dl maitoa

Duathlontreeni 3h 
1,5l laimeaa urheilujuomaa, Gainomax

Maitoa 3dl

4 karjalanpiirakkaa munavoilla
Savulohta
Jäätelö
Mansikoita

3/4 pizza
3dl maitoa

3dl maitoa



*Viikon todellinen gourmet-hetkeni oli lauantaina, siitä voit lukea tarkemmin täältä

Menneen viikon urheilut

Eilen päättynyt viikko oli uinnin osalta historiallinen. Tein kuin teinkin edelliseltä viikolta rästiin jääneen pitkän uinnin muun harjoittelun lisäksi. Tästä seurasi kymmenen kilometriä uintia yhden viikon aikana mikä on kirkkaasti harjoitusennätykseni. Ja kyllähän se kulkee paremmin, kun sitä tekee enemmän. Ihmeellistä! Muilta osin viikon harjoittelu meni ohjelman mukaisesti.

Harjoittelu sujuu ja maistuu tällä hetkellä todella hyvältä. Tänään pidän pitkästä aikaa lepopäivän ja huomenna alkaa uusi harjoitusohjelma, joka valmistaa kohti vajaan kuukauden päästä siintävää Vätternrundania. 

Tein viime viikolla myös jotakin muuta poikkeavaa runsaan uinnin lisäksi. Se liitty ravitsemukseen ja kirjoitan siitä lisää vielä tänään...

Maanantai
Uinti: Tekniikkaa; 2000m; 1h
Tiistai
Uinti: 4x 800m nousevalla vauhdilla + potkuja 800m; 1h 40min
Keskiviikko
Juoksu: peruskestävyys; 21,5 km; 1h 57min
Torstai
Uinti: 4x 800m nousevalla vauhdilla + potkuja 800m; 1h 40min
Perjantai
Kuntosali: 1h
Lauantai
Pyörä: Peruskestävyyslenkki;  80km; 3h
Sunnuntai
Tupladuathlon (1h + 30min + 1h + 30min); yli kisavauhtisia vetoja; 3h


Yhteensä 13h 37min

maanantai 13. toukokuuta 2013

Menneen viikon urheilut

Eilen päättynyt viikko oli sekä määrällisesti että laadullisesti vähintään loistava. Minut "hylättiin" koko helatorstaiksi yksin kotiin, mikä tarjosi oivan mahdollisuuden pitkälle pyörälenkille. Ajoimme torstaina kuuden hengen porukalla lähes 200 kilometriä sääennusteen vastaisesti hyvässä ajokelissä. Toinen uinti jäi olosuhteiden pakosta uupumaan, mutta se kompensoituu alkaneella viikolla. Varsin pyöräpainotteinen viikko, työmatka-ajot mukaanlukien kilometrejä karttui 350.

Maanantai
Uinti: tekniikkaa; 2km; 1h
Tiistai
Pyörä: aika-ajo 10km + verryttelyt ; 30min
Keskiviikko
Kuntosali 1h
Torstai
Pyörä: 190km; 6h 43min
Perjantai
Pyörä: 53km; 1h 58min
Lauantai
Tupladuathlon (30+30+30+30min); kisavauhtisia vetoja; 2h
Sunnuntai
Juoksu; PK; 20km; 1h 54min

Yhteensä 15h 5min

perjantai 10. toukokuuta 2013

Penkkimara: Tilannekatsaus

Suomen suurin vuosittainen puolimaraton-tapahtuma järjestettiin viime lauantaina, joten on syytä olettaa, että tämänkin blogin lukijoista joillakin on tuore puolimara-aika takataskussaan. Siksipä muistutan penkkimara-kilpailusta, joka esiteltiin tässä blogissa aiemmin. Tarkempi kuvaus kilpailusta löytyy täältä.
Sain jo yhden tulosvastauksen, mutta kaipaisin niitä vielä lisää. Tiedän ainakin erään Aurinkokuninkaan oppeja noudattavan joukkueen nostaneen rautaa ja juosseen City runin viime lauantaina... Kaikilla HCR:n juoksijoilla on aikaa nostaa rautaa vielä huomiseen, mars mars salille penkkaamaan.

SÄÄNTÖPÄIVITYS: huomasin kisakalenteristani, etten juokse ainuttakaan kilpailuhenkistä puolimaratonia kuluvana kautena. Siispä sääntöjä täytyy muuttaa, jotta pääsen itsekin mukaan:) Jatkossa kisaa pääsevät myös maratonin juoksijat. Tällöin pistemäärä lasketaan seuraavasti:

Maratonaika (min) - penkkitulos (kg)
           2,11

2,11 kerroin tuotettiin laskemalla maraton- ja puolimaratonajan maailmanennätysten suhde. Tällä tasoitetaan vähän peliä, koska maratonin aika on aina suhteessa huonompi kuin puolimaratonin.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kybä täysil!

Tänään oli se päivä! Ensimmäistä kertaa vuonna 2013 asetuin lähtöviivalle jossakin harjoitusta virallisemmassa tapahtumassa. Kyseessä oli triathlonseuran keväinen 10 kilometrin aika-ajokilpailu, joka ajettiin tänään illansuussa. Tällainen pikkukisa on oiva tapa saada viikkoon mukaan vähän jännitystä sekä tehokas vauhtiharjoitus.
Töistä tullessa iskin Cervéloon kisakiekot kiinni, tarkastin säädöt ja lähdin ulkoiluttamaan sitä ensi kertaa tänä keväänä. Temporeitti oli minulle jo aiemmin tuttu, joten tiedossa oli, mitä tuleman piti. Osallistujia tapahtumassa oli lähes 70 ja kisa päästiin ajamaan todella hienossa kevätsäässä. Kilpailijat lähetettiin matkaan puolen minuutin välein ja peesaaminen oli luonnollisesti kiellettyä.

Hyvä ajohan siitä tuli. Voimien jakaminen onnistui hyvin, koko ajan oli kieli vyön alla keskisykkeen ollessa 175. 10km ajakseni tuli 15:32 (keskinopeus 38,6 km/h). 
Ihan hyvä startti kaudelle!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kuluneen viikon urheilut


Jättekiva viikko! Nyt treenit rullaavat niin hyvin, että melkein hirvittää; tästä ei voi tulla kuin alaspäin! Viikosta jäi kaiken treenamisen lisäksi leppoisa fiilis, oli Wappua ja muutama yllätyslyhyt työpäivä.

Maanantai 
Uinti: 4x 800m nousevalla vauhdilla + potkuja 800m; 1h 40min
Tiistai
Juoksu: ylämäkivedot 10x 100m; 40min
Keskiviikko
Juoksu: verryttely; 40min
Torstai
Juoksu: peruskestävyys; 22km; 2h
Perjantai
Uinti: tekniikkaa; 2km; 1h
Kuntosali: 1h
Lauantai
Tupladuathlon (1h + 30min + 1h + 30min); kisavauhtisia vetoja; 3h
Sunnuntai
Pyörä: Peruskestävyyslenkki;  94km; 3h 45min

Yhteensä 13h 45min

torstai 2. toukokuuta 2013

Terveisiä perheestä



Liikuntaharrastusten ja perhe-elämän yhteensovittaminen voi olla ajoittain hyvinkin hankalaa. Useiden tutkimusten mukaan nuorten aikuisten fyysinen aktiivisuus vähentyy merkittävästi perheen perustamisen myötä ja viimeistään nelikymppisenä moni huomaa entisen hyvän kunnon vaihtuneen etureppuun ja hengästymiseen rappusia kävellessä.
Aktiivisesta harjoittelustani johtuen saan toistuvasti kyselyjä ja ihmettelyjä siitä, miten ehdin ja pystyn sovittamaan yhteen perhe-elämäni, työni ja aktiivisen kuntourheiluharrastukseni. Aika on varsin demokraattinen suure, sitä jaetaan kaikille tasavertaisesti 24 tuntia vuorokaudessa, ja jokaisen meidän tehtäväksi jää päättää miten tuo aika käytetään. Viikossa on 168 tuntia, joista minun harjoitteluintensiteetilläni puuhastelevan henkilön on keskimäärin etsittävä 8-12 tuntia aikaa harrastukselleen. Tämä ei onnistu ilman hyvää suunnittelua, perheen tukea tai hyvää motivaatiota.





          

Isin trikoot hukassa, etsintä päällä koko perheellä!




Suosittujen triathlon-kirjojen kirjoittaja ja valmentaja Joe Friel on todennut, että perheen tuki on yksi tärkeimmistä aktiivisesti harjoittelevan triatleetin taustavoimista. Jos sitä ei ole, ei voi harjoitella tavoitteellisesti aiheuttamatta säröä joko perheeseen, harjoitteluun tai todennäköisesti molempiin. Olen siitä onnellisessa asemassa, että vaimoni tukee pöhköä harrastustani vilpittömästi ja kannustaa minua motivaatiokuoppien pohjalta eteenpäin. Olen seuraavaksi käynyt läpi mielestäni tärkeimmät tekijät, joilla meidän perheen arki saadaan rullaamaan onnellisesti harrastuksestani huolimatta. Tai ehkä juuri siitä johtuen...

1. Hyvä suunnittelu. Käyn aina vaimon kanssa läpi seuraavan viikon treenisuunnitelmat sunnuntaina. Vaimoni harjoittelee itse parhaillaan puolimaratonille, joten sovitamme aikataulumme niin, että molemmat pääsevät haluamilleen lenkeille. Mikäli viikolla on paljon muita aktiivisia menoja, luovitaan aikataulut niiden mukaisesti. Ja tarvittaessa tingitään jostakin harjoitteesta, mikäli se ei mitenkään mukaan mahdu.

2. Tehdään yhdessä. Käymme vaimoni kanssa yhdessä lenkeillä, omat PK-vauhtini sopivat hänelle hyvin, joten yhdessä harjoittelu onnistuu mukavasti. Samoin yhteinen spinningtunti kuului koko talven torstai-iltoihimme. Olemme onnekkaita, sillä pystymme yleensä kerran tai kahdesti viikossa järjestämään pikkuneidillemme lapsenvahdin muutamaksi tunniksi. Tästä erityiskiitos mummille, LD:lle ja kaikille muille "typyvahdeille".
Erityisbravuurimme on yhteisuinti. Menen itse suoraan töistä hallille, jonne vaimoni kävelee vaunujen kanssa siten, että harjoitukseni päätyttyä kohtaamme aulussa. Vaimoni siirtyy altaaseen ja me siirrymme typyn kanssa kahvilaan välipalalle ja kahvikupposelle. Ja palaamme yhdessä autolla kotiin. Ostimme neidille juuri vauvauikkarit ja tällä viikolla onkin tarkoitus vaihtaa vahtivuoroa suoraan altaalla.

3. Työmatkojen ja siirtymien hyväksikäyttö. Pääkaupunkiseudulla aikaa saa helposti kulumaan matkustamiseen ja ruuhkassa istumiseen. Uimahalli sijaitsee työmatkani varrella, joten uintitreeni suoraan töistä säästää aikaa huomattavasti verrattuna siihen, että tulisin kotiin ja ryhtyisin puuhaamaan lähtöä alkuillasta. Samoin juoksutreenin voin tehdä siten, että menen lenkkivarusteissa aamulla töihin ja lähden matkaan suoraan työpaikan ovelta. Näin säästyy yhden työmatkan aika. Kesäiset siirtymät mökeille ja muihin paikkoihin hyväksikäytän aina kun on mahdollista, muu perhe siirtyy autolla, minä pyörällä. En ole aamuihminen, joten aamuharjoittelu ei kuulu ohjelmaani. Mutta pyrin aina arkena tekemään harjoitukseni heti töiden jälkeen. Tästä johtuen olen yleensä viiteen mennessä urheilut urheillut ja loppu ilta on aikaa perheelle.

4. Mukavuuksista luopuminen. Rakastin ennen viikonloppujen ylipitkiä yöunia, nukuin usein lähes kellon ympäri. Vaikka heräämmekin periaatteessa viikonloppuisin vuoroaamuin neidin aikataulussa, olen nyt kevään myötä luopunut aamu-unistani ja pyrkinyt lähtemään pitkille pyörälenkeille ennen yhdeksää. Näin pitkäkin harjoitus on yleensä tehty siinä vaiheessa päivää, jolloin ennen vasta heräilin.
Hektisen työpäivän jälkeen moni varmasti toivoo kotiin tultuaan lyhyttä rauhoittumishetkeä tilanteessa, jossa puoliso on kotona lapsen kanssa. Olemme sopineet, että treenini on rauhoittumishetkeni. Lapsiperherumba alkaa sen jälkeen heti ulko-ovelta.

            

Palauttava harjoitus


Iltariekkumiset ovat vähentyneet viime vuosina. Vaikea sanoa mikä johtuu ikääntymisestä, mikä opiskelijaelämän päättymisestä, mikä parisuhteesta, mikä lapsesta ja mikä triathlonista. Toistaalta välillä pitää juhlia ja silloin treeniohjelman lepopäivä pitää ajoittaa siten, että ilta voi edetä normipäivähengessä.

5. Lepopäivän ja vähiten motivoivien treenien ajoitus. Jotta harjoitusohjelma menee viikkotasolla läpi, kannattaa lepopäivää pantata mahdollisimman pitkälle loppuviikkoon. Koskaan ei voi tietää, mitä viikko tuo tullessaan, joten välipäivä on hyvä pitää takataskussa. Teen uinnit mahdollisuuksien mukaan alkuviikosta, ne sujuvat minulta tahmeimmin kaikista harjoitteista, joten ne pitää saada pois roikkumasta mahdollisimman nopeasti. Viikonloppuaamuihin saa budjetoida vain houkuttelevimmat harjoitukset, tällöin usein laiskottaa, enkä todellankaan saa itseäni lähtemään uimahallille.

6. Ei televisioita. Meillä ei ole televisioita. Finnpanelin vuonna 2012 tekemän tutkimuksen mukaan 10 vuotta täyttäneet suomalaiset katsoivat televisiota päivittäin 3 tuntia 3minuuttia. Pari tuntia treeniä päivässä ja silti on vielä tunti käyttämättä...

Ei se arki aina kitkatta rullaa, mutta näillä konsteilla meidän perheessä on toistaiseksi sopu säilynyt. Tilanne tietenkin elää koko ajan, vaimoni palaa kohta töihin, tyttö kasvaa. Mistäs minä tiedän toimiiko tämä systeemi enää ensi syksynä. Tai huomenna? 




Mutta sotkua syntyy takuuvarmasti!


Ja harrastus tämä vain on. Vai elämätapa?