perjantai 30. syyskuuta 2011

Kostean paikan leiri

Kaikki kovat kestävyysurheilijat ovat joskus olleet korkean paikan leirillä. Siinä ei ole mitään uutta. Minä vien harjoitteluni seuraavalle tasolle ja lähden kostean paikan leirille. Saksaan!




Mukaan lähtee 30 henkinen kisajoukkue! Viiden vuoden kokemuksella.

Maanantaihin!

Palkintojen jako

Puolimaratonkilpailun tulokset ratkesivat kuluneella viikolla.

Onnittelut vielä Zeetah&miehelle, Pia&Petrille sekä P&J:lle. Taisin mennä lupaamaan jonkin palkinnon kaikille tämän juoksukilpailun voittajille. Pidän aina lupaukseni.


Hyvät voittajat, palkintonne on..... juuri edellisessä postauksessa arvostelemani Maaninkavaara-romaani!!! Laittakaa postitustiedot osoitteeseen pequenblogi@gmail.com, niin paketti kopsahtaa kotiinne lähiviikkoina (tosin lupaan toimittaa vain Suomeen). Mikäli olette jo lukeneet kirjan tai ette muuten enää halua täytettä kirjahyllyynne, voi palkinnon vaihtaa virtuaaliseksi onnitteluhalaukseksi:)

torstai 29. syyskuuta 2011

Maaninkavaara

Vuorossa on Pequen blogin historian ensimmäinen kirja-arvostelu. Käsittelyyn olen ottanut kirjailija Miika Nousiaisen (s.1973) toisen romaanin Maaninkavaara (Otava 2009). Tämä arvostelu ei sisällä juonipaljastuksia kirjan takatekstiä enempää, joten voit huoletta jatkaa lukemista, vaikka vasta suunnittelisit kirjaan tarttumista.



Nousiainen nousi suuren yleisön tietoisuuteen heti esikoisromaaninsa Vadelmavenepakolainen ilmestymisen jälkeen. Kirja kertoi kansallisuustransvesiitti Mikko Virtasesta, suomalaiseen kehoon syntyneestä ruotsalaisesta, joka epätoivoisesti yritti muuntautua kansankodin täysveriseksi jäseneksi.

Maaninkavaara ottaa samaan humoristiseen tapaan käsittelyyn suomalaisen urheiluhulluuden, esikoiskirjan Per Albin Hansen on korvattu Lasse Virenillä, kansankoti ratakierroksella ja Olof Palmen murha Martti Vainion doping-käryllä.

Kirja kertoo Huttusen perheestä, jonka isä Martti valmentaa pojastaan Jarkosta Suomen seuraavaa juoksumestaria. Koko perhe kohtaa heti alussa järkytyksen, kun Jarkko katoaa ruotsinlaivalla. Martti on jo menettää otteensa elämään, mutta ryhtyykin valmentamaan murrosikäistä tytärtään Heidiä, joka uhrautuu saadakseen isänsä elämän taas raiteilleen.

Martti on niitä miehiä, joka vei vaimonsa ensitreffeille Paavo Nurmen hautajaisiin. Hän suhtautuu juoksuun ja valmentamiseen täydellisen ehdottomasti, juokseminen on elämäntapa, jota mahdollisesti häiritsevät muut tekijät on syytä raivata tieltä.


”Muiden harrastus, meidän elämäntapa”


Maaninkavaaran tarkka kategorisointi on vaikeaa. Tavallaan kirja on humoristinen ja toisaalta tragikoominen; sen voi nähdä hupailevan absurdina komediana tai toisaalta ahdistavaa epätervettä perhedynamiikka kuvaava tragikomediana. Äärimmäisyyksiin menevän harjoittelufanatismin yläpuolella voi kuitenkin kuulla myös kriittisen äänen nykymaailman mukavuusarvoja, fyysistä passivisuutta ja periksi antamista kohtaan.


“Maailmassa on yksi pätevä mittayksikkö: ratakierros. Se on aina samanpituinen, mutta sillä on myös luonne. Se sisältää käsitteemä tuntemukset ja on siksi niin paljon parempi kuin muut mittayksiköt.
Vain ratakierros on todellinen mittayksikkö. Eniten sen kaltainen on marraskuu, joka on samalla lailla armoton. Ratakierros on paljon muutakin. Marraskuu saattaa olla sopivan armoton ja pitkä, mutta siitä puuttuu toivo, laupeus ja yllätyksellisyys.
Ratakierros on kaikkea ja silti ei mitään. Se on pitkä, lyhyt, kylmä, julma, armoton, hellä ja raju. Ratakierros on kaikkea mitä voit kuvitella ja vielä paljon enemmän. Ratakierros ei pyydä anteeksi. Se vaati”


Kirjan kertojanäkökulma vaihtuu kappaleittain isä Martin ja tytär Heidin välillä, jolla tekstiin on saatu hauskoja vastakkainasetteluja. Martin ehdottomat ja ankarat harjoitusmetodit ja vaatimustaso ja toisaalla Heidin opiskelu ja sosiaalinen elämä ajautuvat nopeasti konfliktiin keskenään, vaikka Heidi alunperin lähteekin epäitsekkään motiivin saattelemana mukaan vapaaehtoisesti.

Mukana kulkee myös Martti-isän koominen henkilöpalvonta, suomalaiset pitkänmatkan juoksijalegendat nousevat hänen ajatusmaailmassaan messiaaniselle tasolle. Minkä tahansa asian voi perustella Paavo Nurmella tai Lasse Virenillä.


”Tietenkin Lasse on vapahtaja. Tämä kansa odotti sitä kultamitalia 36 vuotta. Berliinistä Müncheniin. Aika lyhyt matka, mutta pirun pitkä aika. Mitä muuta on ihminen, joka kansansa odotuksesta pelastaa, kuin vapahtaja?”


Kirjan lähtöasetelma kuvaa ”vanhoihin hyviin aikoihin” juuttuneen isän ja nykypäivää elävän tyttären konfliktia joka on pohjimmiltaan hyvin arkipäiväinen ja toistuu varmasti tuhansissa kodeissa. Martin periaatteellisuus ja ehdottomuus tekevät kuitenkin asetelman koomiseksi ja/tai traagiseksi. Ja pikku hiljaa juoksuhulluus alkaa saada täysin absurdeja piirteitä.

Kirja on myös urheiluromaani, Miika Nousiainen on joko itse juoksija tai ainakin tehnyt taustatyönsä hyvin. Terminologia, pitkänmatkanjuoksun suomalainen historia ja kestävyysharjoittelun perusteet ovat kirjailijalle tuttuja, mutta hän osaa kuitenkin kirjoittaa asiasta mukaansatempaavasti ja ilman ”asiantuntijamaista” kiihkoa tai nippelitiedoilla puuhastelua.

Kirjasta on löydettävissä myös paljon syvällisempi taso, päähenkilön sitaatit ja ajatukset nykymaailman menosta, ihmisten fyysisestä passiivisuudesta, periksi antamisesta ja helppouden ihannoinnista ovat todella osuvia ja tarkkanäköisiä.


“Hölkkä on pehmoyhteiskunnan agentti, salakavala tunnustelija, joka tuli elintason pikkuhiljaa pirullisesti noustessa katsomaan, josko kansa olisi tarpeeksi velttoa hiljentämään juoksun hölkäksi. Mitä se hölkkä edes on? Ihminen kävelee tai juoksee, jompaakumpaa.”


Ei urheilun tai liikunnan ja sitä kautta itsestään huolenpitämisen tarvitse joka hetki olla niin mahdottoman mukavaa, välillä tekee hyvää mennä veren maku suussa. Jos elämässään tekee jotakin, se kannattaa tehdä kunnolla.


“Nykyihmisen pitäisi ottaa oppia painoista. Painot ovat nöyriä, keskittyvät olennaiseen, tekevät yhden asian hyvin, painot painavat"


Toisaalta romaanin voi nähdä kriittisenä kannanottona lastensa kautta unelmiaan eläviä vanhempia kohtaan, kertomuksena siitä, kuinka jälkikasvu uhrataan omien toteutumattomien haaveiden alttarilla.

Tunnistin omakseni useat Martin kirjassa viljelemät sitaatit ja harjoitusideologiat. Nousiaisen mieshahmot ovat kuitenkin siitä hankalia samaistuttavia, että yhden järkevän ajatuksen jälkeen mopo saattaa karata käsistä heti seuraavan virkkeen alussa. En siis haluasi Martti Huttusta omaksi valmentajakseni. Mutta jos hänen kyydissään joku pysyisi, saattaisi hän päätyä huipulle. Tai lataamoon!

Suosikkini:

”Aina palataan harjoitteluun. Lopussa ihminen on yhtä kuin kiertämänsä ratakierrokset. Tai oikeastaan päinvastoin. Ihminen määrittyy viimeisellä tuomiolla kiertämättömien ratakierrosten kautta. Niiden, jotka on merkitty harjoitusohjelmaan, mutta jätetty kiertämättä.”


Luin kirjan kolmessa päivässä keskellä työnviikkoa. Tämä kertoo romaanista enemmän kuin tuhat arvostelupistettä tai tähteä!

tiistai 27. syyskuuta 2011

Voittajien julkistus

Pequen blogin puolimaratonkilpailu on päättynyt ja voittajat selvinneet. Kiitokset kaikille osallistujille!




Viralliset kisatulokset


1. Zeetah & mies: 1h 35min + 1h 26min = 3h 1min
2. Sansu & Poikkis: 1h 40min + 1h 34min = 3h 14min
3. Peque & vaimo: 1h 34min + 1h 53min = 3h 27min
4. Pia & Petri: 2h 8min + 1h 47min = 3h 55min
5. Alma & A: 2h 10min + 2h 10min = 4h 20min
6. Laura & ystävä: 2h 12min + 2h 12min = 4h 24min
7. P&J: 2h 29min + 2h 48min = 5h 17min



Kilpasarjan ylivoimainen voittajakaksikko on Zeetah & mies yhteisajalla 3h 1min. Onneksi olkoon!!!




Muiden osallistujien kesken arvottiin toinen palkinto. Hamsterin poikasista rakennettu satunnaisgeneraattori valitsi onnekkaiksi voittajaksi
Pia & Petrin. Aplodeita, taas kerran!!!


Konditionaalisarjan osallistujat:

Anna
Osallistun konditionaalisarjaan: Olisin voittanut, jos a) olisin elänyt elämääni toisin ja jatkanut juoksuharrastustani lapsuudesta alkaen sen sijaan että kasvatin 15v juuria sohvaan ja b) olisin valinnut mieheni toisin, tuo juoksee vaan autolle jos on myöhässä. :)Mut kauheita aikoja teillä pareilla. Mulla meni puolikas hätinä alle kolmen tunnin ja siinäkin pidin itseäni voittajana kun pääsin maaliin. Mut tulipa pahin kilpailija eli minä itte voitettua!

Murkinamasu
Olisin voittanut, jos poikaystäväni olisi kaltaseni gasellimainen ja nopea juoksija, eikä tuollainen saamaton sohvaperuna...Oma aika: 1h 41 min & poikaystävä: ei muuten ikinä tule juoksemaan marathonia, ei edes puolikasta.

P
Eksyin blogiisi vasta ja osallistun näin viimetinkaan. P ja J juoksivat Helsinki City Runin aikoihin 2.29 ja 2.48, näillä luvuilla osallistutaan konditionaalisarjaan :DThis's our story:P olisi saanut paljon loistavamman tuloksen, jos oireileva jalka ei olisi haitannut suoritusta. Askel alkoi tuntua sietämättömältä ensimmäisten 5km jälkeen, mutta sisulla sitä mentiin maaliin asti. Tällä hetkellä sairastan edelleen nilkan vaikeaa rasitusmurtumaa..J puolestaan olisi saavuttanut kevyesti alle kahden tunnin ajan, jos muutto uudelle paikkakunnalle ei olisi latistanut motivaatiota juosta. Eksyminen jokaisella lenkkikerralla sai J:n jopa pelkäämään lenkille lähtöä. ..suomalainen sisu kunniaan kummankin neidin osalta, maaliin päästiin silti! ;) treeni-intoa toivotellenP & J


Konditionaalikisan ratkaisu
Ikimetsän puuvanhuksista koottu neuvosto kokoontui käräjille pohtimaan konditionaalisarjan tuloksia. Kisa oli erittäin tasainen, mutta lopulta P:n murtunut alaraaja ja ajatus pelokkaasta J:stä eksyneenä metsän siimeksessä sai neuvoston heltymään. Eli voittajiksi siis P & J. Bravo!!!


Ai palkinnot, kuka niistä on puhunut... Ai minä vai? Noh, palataan asiaan ihan kohta:)


Kuvat 1 2 3

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Perusominaisuuksia

Rankan treenikesän huipennuttua elokuun puolivälissä, jatkui ensin kesäloman vietto ja sitten syksyn työrupeama varsin leppoisissa tunnelmissa. Muutama syksyinen pyöräreissu ja kevyttä lenkkeilyä ilman treeniohjelmaa, lepoa, ajatusten täydellinen irroittautuminen harjoittelusta ja kolme kiloa painonlisäystä. Siinähän se viisi viikkoa humpsahti.


"Tulkaa, viekää sitten vaikka tuhkat pesästä, mut minä nautin kesästä"

Olin päättänyt, että harjoittelua jatketaan viikosta 38 alkaen, jota ennen tulevan kauden suunnitelmat tulisi olla tehtynä. Pitkällisten pohdintojen ja kokeneen triatleettikavereni kanssa käydyn kirjeenvaihdon pohjalta päätin aloittaa syksyn ns. perusominaisuuskaudella ja siirtyä vasta myöhemmin talvella peruskuntokauteen.

Perusominaisuuskaudella tähtään kaikissa lajeissa, mutta etenkin uinnissa, tekniikkapainoitteiseen ja tehoja kasvattavaan harjoitteluun. Ei lajinomaisia yhdistelmäharjoituksia tai pitkiä peruskuntoharjoitteita, vaan voimaa ja tekniikkaa.

Uinnin osalta aion keskittyä ennen kaikkea tekniikkaan, hankkia seuratoiminnan kautta valmennusta ja painottaa harjoitteita pitkäkestoisen matkajunnauksen sijaan. Pidän mukana myös paljon tehotreeniä, esim. lättärivetoja perusvoiman kartuttamiseksi.

Tein historiallisen tempun ja osallistuin elämäni ensimmäiselle juoksutunnille. Juoksuharjoittelussa tulevat korostumaat teknikkaharjoitteet ja toisaalta raaka vetoharjoittelu. Kävin jo piristämässä itseäni syksyn ensimmäisillä ylämäkivedoilla. Pidän kuitenkin niin paljon tasavauhtisista pitkistä lenkeistä, että ohjelmassa tulee varmasti olemaan yksi PK-lenkki, jota ehkä höystän loppupäässä pienillä vedoilla ja loppuspurteilla.

Pääkaupunkiseudulla satoi viime viikkoina lähes jatkuvasti. Hain siis jo trainerin vintiltä ja tein sillä jo ensimmäiset harjoitteet. Lähtö tuulen ja sateen piestäväksi syksyiselle maantielle ei vaan yksinkertaisesti enää houkuttanut. Voimaa, voimaa. Sitä haetaan syksyn pyöräilyharjoittelussa. Spinning-tunneilla ja trainer-vedoissa kiinnitetään kieli vyön alle ja mennään sen mukaisesti. Lisäksi otan mukaan pyöritysharjoituksia, esim yhdellä jalalla pyöritystä, tekniikan kehittämiseksi.
Ja ehkä sitten myös pyöräilyssä yksi PK-treeni, ne ovat niin mukavia, voi vaan painaa menemään eikä tarvitse miettiä mitään...


Talven työmaatunnelmia

Ja sitten (...rumpujen pärinää..) Punttista! Yksi tai kaksi kertaa viikossa. Katsotaan miten käy, en todellakaan ole kuntosali-ihmisiä. Mutta voimaa sieltä saa haettua helpommin kuin muualta.


It is so me!


Summa summarum: 5-6 treeniä viikossa, harjoitukset koostetaan ylläolevista kokonaisuuksista. Viikottainen harjoitusmäärä tulee tässä vaiheessa olemaan vain n. 6-8h, painopiste on siis selkeästi laadussa eikä määrässä. Rankkoja tai keskittymistä vaativia, mutta usein lyhytkestoisia treenejä. Tällä ohjelmalla olisi tarkoitus jatkaa joulu-tammikuulle, jonka jälkeen ehkä siirrytään enemmän peruskuntoharjoitteluun.

Miltäs kuulostaa? Itselleni tällainen voima- ja tekniikkaharjoittelu on aika vierasta, olen aina vaan vannonut pk-treenin nimeen. Mutta paperilla tämä kuulostaa ihan järkevältä, eiks je?

Kuva 1,2

Ekaluokkalainen

Muistelin viime viikolla 23 vuoden takaisia aikoja ja menoa ensimmäiselle luokalle kouluun.


Päätin muistin virkistykseksi kokeilla ekaluokkalaisena oloa ja ilmoittauduin elämäni ensimmäistä kertaa juoksukouluun...

Olen juossut viimeisten vuosien aikana useita tuhansia kilometrejä kohtalaisen hyvinkin tuloksin ilman minkäänlaisia rasitusvammoja tai kremppoja. Miksi siis mennä opinahjoon? Eihän voittavaa hevosta kannata vaihtaa eikä lypsävää lehmää syödä (paitsi jos tekee liikaa mieli Entrecotea, tyypillinen olotilani).

Tiedän juoksuni olevan taloudellista ja kohtalaisen nivelystävällistä, muuten en kuluneiden vuosien koitoksista olisi selvinnyt. Mutta juoksuni on myös ruman näköistä ja jollakin tapaa juoksukuntoni on junnannut jo pitkään paikallaan. Peruskuntoa kyllä löytyy, mutta lisävauhdin saaminen töppösiin tuntuu olevan kovin vaikeaa.

Siispä ilmoittaudun ja osallistuin Kinetic Revolutionin juoksutekniikkasessioon, joka pidettiin viime lauantaina Espoossa (Espoo? ks. tarkemmin täältä). Firman omistaja ja valmentaja on britti James Dunne, joka on entinen rugbyammattilainen, hänellä on liikuntatieteen/fysiologian yliopistotutkinto ja pitkä tausta juoksijoiden kanssa työskentelystä.

Iltapäivän sessio alkoi osallistujien (6 henkilöä) haastattelulla, käytiin läpi jokaisen juoksutausta ja mahdollinen vammahistoria. Tämän jälkeen jokaisen juoksu videoitiin, eri nopeuksilla tehdyt vedot kuvattiin sekä sivulta että takaa. Tämän jälkeen jokaisen juoksua käytiin yksitellen läpi ja niistä haettiin yleisimpiä virheitä ja toisaalta osoitettiin hyviä osa-alueita. Sinänsä yllättävää oli, että kaikilla toistuivat melko samat ongelmat.

Oman juoksuni suurin tekniikkavirhe oli harppova askellus, jossa jalka tuodaan etureiden lihasten ja lonkan koukistajien voimalla vartalon ohi siten, että kantapää tulee ensimmäisenä alas ja osuu maahan vartalon ja polven etupuolelle. En juurikaan käytä polven koukistajia, hamstringejä, vaan polvi jää melko suoraksi jalan liikkuessa. Tällöin jalka töksähtää osuessaan maahan eikä askel rullaa. Tämä myös todennäköisesti aiheuttaa istuvan juoksuasentoni.


Paremmin minulla toimi yläkroppa, etenkin vauhdikkaamassa juoksussa kädet työskentelivät vartalon sivuilla pysyen alle 90 asteen kulmassa, eikä vartaloon syntynyt kiertoliikettä.

Hyvänä neuvona ryhdin ja asennon ylläpitoon Dunne antoi sanomalla, että työnnä napaa eteenpäin. Jos työnnät rintakehää, joudut kumaraan ja jos työnnät lantiota, putoat istumaan. Belly button be it!

Näin siis Espoossa. Kinetic Revotionin kautta voi myös ostaa itselleen privaattisession, jota täytyy harkita kunhan olen edellisen session opit jotenkin sisäistänyt ja niitä harjoitellut. Ensimmäinen havaintoni tämän viikon tekniikkalenkeiltä on rullaavampi askellus mutta 10-15 lyöntiä nopeampi syke. Takareidet eivät ole tottuneet tekemään töitä, ne protestoivat äänekkäästi nyt puhaltavia uusia juoksutuulia vastaan. Aion hiljentää ne ankarin keinoin!

perjantai 23. syyskuuta 2011

Suuri askel

Mitä seuraavaksi? Yllättävän moni ystäväni esitti tämän kysymyksen kun puhe tuli ensimmäisen Iron man-matkani taittamisesta.


Kysymys on sävyltään haastava, mikä on seuraava tavoitteesi ja "pähkähullu" projektisi? Vastasin siihen, että triathlon-varusteisiin upottamani rahasummat ovat jo päättäneet tulevaisuuden lajivalintani puolestani.






Ei siis ole tiedossa uusia lajikokeiluja, enkä niitä kaipaisikaan, sillä polte triathlonin treenaamisen on lepokuukauden jälkeen kova.



Haaste pitää asettaa, kaikki motivoitunut toimintani lähtee aina siitä. Tässä vaiheessa en voi vielä tietää miten aika riittää harjoitteluun tai pysynkö terveenä? Mutta tavoite pitää asettaa. Se olkoon 30-45min parannus tämän kauden täysmatkan aikaan ja 15min pois puolimatkan ajasta! Nyt se on sanottu, nyt se voi enää vain onnistua... tai epäonnistua.





Kuvat 1, 2

torstai 22. syyskuuta 2011

Elämä on tsälenssii, mutta loppu lähenee

Keväällä käynnistynyt Peguen blogin puolimaratonkilpailu lähenee loppuaan. Tulevana viikonloppuna järjestetään valtakunnassa useampi syksyinen juoksutapahtuma, joten kisaan pääsee vielä mukaan hankkiutumalla lähtöviivalle lauantaina tai sunnuntaina. Kisan säännöistä tarkemmin täällä ja täällä.
Kilpailu päättyy sunnuntai-iltana, mutta odottelen vielä ensi viikon alussa muutaman päivän kisatuloksia kuluneelta viikonlopulta. Sitten julkistetaan voittajat ja mahdolliset palkinnot...

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Hiljaisuus kauneinta

Istun kotona ja kuuntelen, jääkaapin hurina on ainoa korviini tuleva ääni ja juuri tätä kirjoittaessani sekin hetkeksi loppuu. En ole ollenkaan taipuvainen erakkoromantiikkaan, tunnen eläväni mielekästä elämää asuessani kaupungissa, en kaipaa asumaan erämökkiin, ja vesiklosetti sopii minulle paljon paremmin kuin pimeässä pask´huussissa kykkiminen päivästä toisen hyttysten syötävänä. Mutta en myöskään olleenkaan ahdistu tällä hetkellä ympärilläni olevasta hiljaisuudesta. Aika moni ilmeisesti ahdistuu...











En koskaan lakkaa hämmästelemästä lenkkipoluillani kohtaamiani kanssajuoksijoita, jotka ovat tukkineet korvakäytävänsä pienillä korvanapeilla ja tuuttaavat niistä tärykalvoilleen kammottavaa diskanttikohinaa.

Lenkkeilyn hienouksia mielestäni ovat syksyisenä iltana tuulessa kahisevat lehdet, talvisena iltana kengissä narskuva lumi ja keväällä heräänneen luonnon äänet, sadekelillä "litinä ja lotina" ja tuulen kohina korvissa. Kaikki syitä joiden vuoksi pidän juoksemisesta. Miksi ihmeessä joku tunkee lenkillä napit korviinsa?










Kysymys ei ole musiikin rakastamisesta. Nappikuulokkeilla kuuntelu ei ole musiikin kuuntelua vaan ympäristöstä sulkeutumista, sen verran kammottavaa puuroa näistä aparaateista tulee ulos. Ymmärrän sulkeutumisen esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä, kukapa haluaisi kuunnella toisten kännykkäkailotusta, kännisten örinää tai pissisten tilitystä...










Mutta lenkkipolulla, miksi oi miksi...? Ehkä intervalli- tai vetoharjoittelussa voin asian vielä ymmärtää, veren maku laimenee kun pään sisällä jytisee esim. Rammstein.



Sama "taustahäly"-ilmiö tietysti on nähtävissä kaikkilla muuallakin, missään ei enää saa olla hiljaista, se karkoittaa kalatkin vedestä. Ostoskeskukset, kaupat, urheiluhallit, kuntosalit, kukapa niissä kävisi jos sattuisi kuulemaan oman äänensä. Tärkeintä on soittaa länsimaista populaarimusiikkia viimeisen 50 vuoden ajalta mahdollisimman monesta tuutista, jottei kukaan pelästy kuolleensa äkillisen hiljaisuuden kohdatessa.

Ja samaan aikaan juuri kenelläkään ei ole enää kodissaan kunnollisia stereoita, josta voisi oikeasti kuunnella musiikkia ja nauttia sen kaikista vivahteista. Suosittelen kokeilemaan, siinä lentää mp3-soitin äkkiä lepikkoon.






Kuvat 1, 2, 3, 4



Exercitia n:o 36 & 37

Palautumisjakso kisakauden jälkeen jatkui myös näiden kahden viikon ajan. Kävin keveillä lenkeillä 3 kertaa molempina viikkoina, mutta mitään raportoitavaa näistä viikoista ei ole. Mutta sen voin paljastaa, että kohta taas tapahtuu:)



maanantai 5. syyskuuta 2011

Exercitia n:o 34 & 35

Viikko 33

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Pyöräily, mt-pyörällä 40km, 1h 25min
To: Lepo
Pe: Lepo
La: Lepo
Su: Lepo

Yhteensä 1h 25min

Viikko 34

Ma: Juoksu, PK, 10km, k-syke 144, 53min
Ti: Lepo
Ke: Juoksu, PK, 7km, 40min
To: Lepo
Pe: Lepo
La: Pyöräily, mt, 52,6km, k-syke 150, k-nopeus 29,2km/h, 1h 48min
Su : Pyöräily, mt, 49km, k-syke 145, k-nopeus 29,5km/h, 1h 40min

Yhteensä 5h 1min

Viikko 33 oli toinen täydellinen lepoviikko triathlonin jälkeen, tosin yksi maantielenkki oli pakko käydä ajamassa hienon kelin vuoksi.
Viime viikolla jo vähän aktivoiduin, mutta melko maltillista harjoittelu edelleen on. Tulevan syksyn harjoitussuunnitelmat ovat vasta muotoutumassa päässäni, niihin varmasti palataan kohta.